Hieman on ollut laiska tämä kirjoittaja mutta ajattelin jakaa teidän kanssanne tälläisen merkittävän uutisen.

Pikku Nälkä (jugurtti merkin mainoksista tuttu) on muuttanut meille. Se ei kuitenkaan mainoksen tapaan lymyä sohvan ja selkänojan välissä vaan tassuttelee koko asunnossamme. Se saattaa aamulla hypätä sänkyyn ja rojahtaa pallean päälle nuolemaan naamaa ja läpsimään tassulla: "Yyylös, mulla on nälkä !!!" tai kesken netti surffailun nousta työpöytää vasten ja tökätä hiirtä. Tämän jälkeen Pikku Nälkä jää tuijottamaan hyvin intensiivisesti ja joskus myös komentaa ääntä käyttäen ja tassulla säestäen. Myös muita paikkoja ja tilanteita esiintyy. Meidän Pikku Nälkämme ei myöskään ole keltainen eikä sillä ole sinistä paitaa. Kärttyinen se kuitenkin on ja koskaan se ei saa tarpeeksi ruokaa. 

Osa on jo varmaankin arvannut, että mamma lomalta palannut Fera on muuttunut Pikku Näläksi. Rouvalle on jäänyt noita pentu kiloja ja Santosin rokotuksilla käynnin yhteydessä saimme tarkan painon. Se lukema on parempi sensuroida, sillä naiselta (koskee kaiketi myös narttuja) ei koskaan kysytä ikää eikä painoa...mutta sen verran suuresta lukemasta oli kyse, että Fera joutui laihikselle ja noh se ei ole herkkupeppumme mieleen ollenkaan.

Treffasimme muuten myös Feran tytärtä eli Iitua (A's Amazing Day). Ihana pikkuinen riiviö pentu oli kyseessä, jonka sopeutuminen uuteen kotiin on lähtenyt hyvin käyntiin.  Fera muutaman kerran muistutti tytärtään, ettei hännästä saa purra mutta muuten Fera tuntui olevan tyytyväinen penneliinsä. Äiti ja tytär muuten nukkuivat aivan identtisessä asennossa!

Iitu osoittautui haastavaksi kuvattavaksi koska kunnon portugeesi pennun tavoin ei montaa sekunttia pysynyt paikallaan mutta tässä kuitenkin yksi melkein onnistunut kuva.

1241776051_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muuten meidän elämämme on ollut arkista puurtamista ja puuhastelua.